AJANKOHTAISTA
SIEMENTARHAN VERKKOKAUPPA PYSYY TOISTAISEKSI SULJETTUNA (PITKÄ SELITYS)
(Päivitetty 9.1.2024)
Nyt on varmistunut, että Siementarhan verkkokauppaa ei avata tammikuussa eikä todennäköisesti koko keväänä 2024. Tärkein taustasyy on toiminnan taloudellinen kannattamattomuus. Tarkoitus oli kyllä jatkaa myyntiä vielä ainakin yhden sesongin ajan, mutta sitten tuli odottamattomia esteitä.
Syksyllä sairastamani korona ja ainoan mahdollisen kausityöntekijän yllättävä muutto toiselle paikkakunnalle tekivät ison loven työvoimaresursseihin. Puutarhan syystöiden ja omien muiden töiden aikataulut venyivät. Verkkokauppamyyntiä varten tuotettujen siementen puhdistamisen, itävyyskokeiden ja pussituksen aloitus viivästyi.
Viimeisenä pisarana tuli Ruokaviraston osalle Siementarhan myymistä lajikkeista määräämä markkinointi- eli suomeksi myyntikielto, joka tuli voimaan 1.1.2024. Ruokaviraston käsityksen mukaan virallisten lajikelistojen ulkopuolisten vihanneslajikkeiden – kuten suomalaisten maatiaistomaattien – myyminen ”koristelajikkeina” on siemenlain vastaista.
Joulukuun alussa olin tilanteessa, jossa suurin osa myytävistä siemenistä oli vielä puhdistamatta, testaamatta ja pussittamatta, eikä verkkokaupan avaaminen tammikuussa näyttänyt enää realistiselta. Kun lisäksi Ruokaviraston asettaman myyntikiellon takia valikoima olisi jäänyt pahasti vajaaksi, motivaatio siementen valmistamiseen myyntiä varten oli todella vähissä. Koska verkkokaupan avaamisesta luopuminen tarkoittaisi myös huomattavasti vähemmän stressiä ja kiirettä joulu-tammikuussa sekä mahdollisuutta ensimmäiseen yli viikon pituiseen lomaan melkein kuuteen vuoteen, se alkoikin äkkiä tuntua hyvin houkuttelevalta vaihtoehdolta.
Olen tehnyt Turun hallinto-oikeuteen valituksen Ruokaviraston päätöksestä. Vaikka Ruokaviraston myyntikieltopäätös kumottaisiin, ratkaisu tulee kuitenkin niin myöhään, ettei verkkokaupan avaamista – joka siis edellyttää siementen puhdistamista, testaamista ja pussittamista – luultavasti enää kannata edes yrittää, koska siemenmyynnin vilkkain sesonki on tammi-helmikuussa. Jos myyntikielto kumotaan, on mahdollista, että Siementarhan verkkokauppa avataan vielä myyntikaudeksi 2025. Jos myyntikielto jää voimaan, Siementarhan verkkokauppaa tuskin enää avataan.
Siemenmyynnin kannattamattomuus
Silloin kun aloitin Siementarhan toiminnan 2018, minulla oli kaksi tavoitetta. Ensinnäkin halusin selvittää, voiko Suomessa tuottaa korkealaatuisia vihannesten ja muiden puutarhakasvien siemeniä. Toiseksi halusin kokeilla, voisiko siementen tuottamisesta ja myymisestä saada ainakin vaatimattoman toimeentulon.
Kuuden toimintavuoden ja neljän siemenmyyntikauden jälkeen voin tyytyväisenä todeta, että korkealaatuisten siementen tuottaminen on onnistunut. Lähes kaikki palaute on ollut positiivista ja kannustavaa. Samalla on pakko myöntää ja hyväksyä se tosiasia, että yritystoiminta on epäonnistunut. Siementen tuottaminen ja myyminen on ollut ”osakeyhtiömuotoista harrastustoimintaa”, joka on voinut jatkua näinkin pitkään ainoastaan siksi, että minulla on ollut tarpeeksi muita tulonlähteitä ja hyvin säästäväinen elämäntapa.
Tärkein syy siemenmyynnin heikkoon kannattavuuteen on markkinointiosaamisen puuttuminen. Ongelmana ei ole ollut tietämättömyys siitä, mitä pitäisi tehdä, vaan kyvyttömyys toteuttaa tarvittavia toimenpiteitä.
Alusta lähtien olen toivonut, että löytäisin toimintaan osallistuvan yhtiökumppanin ja/tai yhden tai useamman pitkäaikaisen työntekijän täydentämään omaa osaamistani, jotta kaikkea ei tarvitsisi osata ja tehdä yksin. Valitettavasti toive ei ole toteutunut. Yksinyrittäjän työ on todella yksinäistä eikä tilannetta helpota se, ettei Suomessa ole saatavilla vertaistukea puutahakasvien luomusiementuottajalle.
Byrokratia
Siementarhaa perustettaessa suunnittelin, että siemenvalikoiman pääpaino olisi tavallisissa vihanneksissa. Sitten selvisi, että Suomessa vihannesten siementen tuotannon valvonta on paljon tiukempaa ja siitä johtuen myös selvästi kalliimpaa kuin monissa muissa EU-maissa. Ongelmana ei ole lainsäädännön ja valvonnan vaatimusten täyttäminen vaan nimenomaan valvonnan kalleus.
Koko monivaiheinen valvontaprosessi olisi maksanut (vuonna 2020) noin 350 euroa/lajike/tuotantovuosi. Se tekee vihannesten pienimuotoisen siementuotannon käytännössä mahdottomaksi. Siementarhalla vain harvan lajikkeen vuosimyynti on yltänyt edes tuohon 350 euroon. Lisäkiusana on se, että siementen laadun tarkastamiseen vaadittavat siemenmäärät ovat aivan käsittämättömiä. Suomen siemenlainsäädännön mukaan kaikista vihannesten standardisiemeninä myytäväksi tarkoitetuista siemeneristä pitää ottaa näyte hyväksytyn näytteenottajan toimesta, joka toimittaa sen Ruokaviraston laboratorioon tutkittavaksi. Esim. tomaatin siemennäytteen vähimmäismäärä on 20 g ja paprikan 40 g, mikä tarkoittaa molemmilla lajeilla lajikkeesta riippuen noin 5000-7000 siementä. Siementarhan tuotantomäärillä tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa tuotannosta pitäisi joka vuosi luovuttaa Ruokaviraston siemenlaboratorioon ja siitä pitäisi vielä maksaa. Edellä mainituista syistä johtuen päätin luopua lainsäädännön piiriin kuuluvien vihanneslajikkeiden siementuotannosta kokonaan.
Kokonaiskuvan ymmärtämiseksi on syytä hiukan avata Suomen vihannessiemenmarkkinan nykytilannetta ja sen suhdetta EU-lainsäädäntöön ja Suomen lainsäädäntöön.
Lähes kaikki Suomessa myytävät vihannesten siemenet tuodaan ulkomailta, koska Suomessa ei ole käytännössä lainkaan vihannesten siementuotantoa. Sekä kotipuutarhureille että ammattiviljelijöille myytävät vihannesten siemenet ovat ns. standardisiemeniä, jotka tunnistaa siemenpussin tunnuksesta ’St’. Peltoviljelykasvien siemeniä saa myydä (pääsääntöisesti) ainoastaan sertifioituina, mutta vihanneksille on luotu oma kevyemmän byrokratian standardisiemenluokka, koska vihannesten siementuotanto on luonteeltaan hyvin erilaista kuin viljan ja öljykasvien siementuotanto. Lähes kaikki Suomessa myytävät vihannesten siemenet tuodaan EU-alueella toimivien yritysten kautta ja ne on hyväksytty lähtömaan vaatimusten mukaisesti.
Muista EU-maista ainakin Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa, joka on merkittävä vihannessiementen tuottaja ja viejä, noudatetaan standardisiementen osalta hyvin erilaista valvontaa kuin Suomen lainsäädäntö edellyttää. Näissä maissa on katsottu riittäväksi seurata EU:n vihannessiemendirektiivin vaatimuksia (NEUVOSTON DIREKTIIVI 2002/55/EY, annettu 13 päivänä kesäkuuta 2002, vihannesten siementen pitämisestä kaupan). Direktiivissä ei puhuta standardisiementen tuotannon valvonnasta mitään ja siementen laatua säädetään valvottavaksi ainoastaan pistokokein tehtävillä jälkitarkastuksilla kaupan pitämisen aikana (artiklat 2, 39 ja 40 sekä liite II).
Ruotsin, Tanskan ja Saksan lainsäädännössä on katsottu – direktiiviä noudattaen – riittäväksi valvoa standardisiementen laatua kaupan pitämisen aikana pistokokein, mutta siementen tuotantoa ei valvota eli siemenviljelmiä ei tarkasteta. Saksassa ja Tanskassa jopa näytteenotto ja näytteiden säilyttäminen mahdollisia jälkitarkastuksia varten on jätetty siementen pakkaajan (eikä viranomaisen valtuuttaman näytteenottajan) vastuulle. Yksinomaan pienpakkauksista koostuvat pienet siemenerät on Saksassa vapautettu kokonaan velvollisuudesta ottaa ja säilyttää kauppaerästä näyte mahdollista jälkitarkastusta varten. (Saatgutverkehrsgesetz § 3, § 12; Saatgutverordnung § 21; SJVFS 2020:13 Föreskrifter om ändring i Statens jordbruksverks föreskrifter /SJVFS 1994:24/ om certifiering m.m. av utsäde av köksväxter 8 §; Vejledning om grøntsagsfrø, markfrø og sædekorn til kommercielt brug, Landbrugsstyrelsen 2023, s. 83-84.) Standardisiementen valvonnassa luotetaan siis suurelta osin yritysten omavalvontaan.
Tanskassa siemenmarkkinoita valvova viranomainen on päätynyt sellaiseen tulkintaan, että kuluttajille, ei-kaupalliseen viljelyyn myytävät siemenet jäävät kokonaan lainsäädännön ja valvonnan ulkopuolelle (lukuun ottamatta lajikeoikeusnäkökohtia ja kasvinterveysvaatimuksia). Tämä ratkaisu on kirjattu yksiselitteisesti viranomaisohjeisiin. Myös virallisten lajikelistojen ulkopuolisten vihanneslajikkeiden myynti on sallittua – ilman mitään selityksiä siitä, että ne eivät ole virallisesti hyväksyttyjä lajikkeita. (Vejledning om handel med og overdragelse af frø til ikke-kommerciel brug og bevaring, Landbrugsstyrelsen 2023, s. 13.) Suomessa voitaisiin hyvin toimia samoin, jos vaan tahtoa löytyisi.
Jostain syystä Suomessa on kuitenkin pidetty tarpeellisena säätää jopa direktiiviä huomattavasti tiukemmista vaatimuksista. Suomen siemenlaki kyllä noudattaa EU-direktiiviä mm. siltä osin, että siinä ei vaadita standardisiementen tuotannon valvontaa (siemenlaki 5 §), mutta siemenlakia tarkentavan vihannessiemenasetuksen vaatimukset poikkeavat olennaisesti sekä EU-direktiivistä että edellä mainittujen maiden lainsäädännöstä kahdella tavalla: 1) tuotantoa valvotaan siemenviljelmien tarkastuksin, ja 2) kaikista kauppaeristä on otettava näyte, joka on tarkastettava virallisesti hyväksytyssä laboratoriossa ennen siemenerän hyväksymistä markkinoitavaksi standardisiemenenä (Maa- ja metsätalousministeriön asetus vihanneskasvien siemenkaupasta, 393/2020, 10 §). Suomessa vihannesten standardisiementen valvonta muistuttaa niin paljon siementen sertifiointiprosessia, että koko standardisiemenluokan idea on hämärtynyt.
Suomessa tehty silmiinpistävä poikkeama EU-direktiivistä ja todennäköisesti yleisestä EU-käytännöstä johtaa erikoiseen tilanteeseen: Suomessa sekä kotipuutarhurit että ammattiviljelijät käyttävät lähes pelkästään sellaisia vihannesten siemeniä, joiden myyminen olisi Suomen siemenlaindäädännön vastaista, jos siemenet olisi tuotettu Suomessa.
Mahdollisille vihannesten siementuottajille Suomen ankara vihannessiemenasetus tarkoittaa epäreilua kilpailutilannetta, koska Suomessa vihannesten standardisiementuotannon byrokratia on raskaampaa ja ennen kaikkea huomattavasti kalliimpaa kuin muissa EU-maissa. Poikkeuksellisen tiukalla byrokratialla Suomessa on käytännössä estetty vihannesten siementuotannon syntyminen ja kehittyminen, mikä on myös huoltovarmuusnäkökulmasta hyvin erikoinen ratkaisu.
Siementarhan toimintatapa ja Ruokaviraston siemenyksikön vastaisku
Suomen poikkeuksellisen tiukka ja kallis vihannessiementen tuotantoon ja myyntiin liittyvä byrokratia selvisi Ruokaviraston siemenyksikön kanssa käydyissä keskusteluissa syksyn 2019 ja alkutalven 2020 aikana ja se oli tietysti valtava pettymys. Päätin kuitenkin aloittaa siemenmyynnin suppeammalla valikoimalla koristekasvien ja yrttien siemeniä, joiden myynti suoraan kuluttaja-asiakkaille jää lainsäädännön ja valvonnan ulkopuolelle. Lainsäädännnön ulkopuolelle jää myös joitakin vihanneksia, joita ei lajeina ole mainittu EU:n vihannessiemendirektiivissä eikä EU:n vihanneslajikeluettelossa, kuten palsternakka, myskikurpitsa, havannapaprika (Capsicum chinense), pensaspaprika (C. frutescens) ja rokotopaprika (C. pubescens), samoin vähemmän tunnetut monivuotiset vihannekset kuten köynnöspinaatti ja merikaali. Lisäksi luulin, että EU:n virallisen vihanneslajikelistan ulkopuolisia lajikkeita (niistä lajeista, jotka on mainittu vihannessiemendirektiivissä ja lajikeluettelossa) olisi laillista myydä, jos myynnin yhteydessä tulee selväksi, että kyseessä ei ole virallinen vihanneslajike. Siksi näiden lajikkeiden kuvauksen yhteydessä on ollut maininta, että ne ovat ”koristelajikkeita”.
Siementarhan toiminta on ollut koko ajan avointa ja julkista, ja Ruokavirastoonkin olen ollut useita kertoja yhteydessä, mutta jostain syystä Ruokavirasto on vasta vuonna 2023 keksinyt, että vihanneskasveihin kuuluvien lajikeluettelon ulkopuolisten lajikkeiden myyminen ”koristelajikkeina” on lainvastaista. Eniten kuitenkin ihmetyttää se, että Ruokavirasto on ylipäätään katsonut aiheelliseksi puuttua toimintaan, joka on Suomen siemenmarkkinoiden kontekstissa aivan marginaalista.
Turun hallinto-oikeudelle kirjoittamassaan lausunnossa Ruokaviraston siemenyksikkö maalailee uhkakuvia siitä, miten Siementarhan valituksen hyväksyminen eli Ruokaviraston myyntikieltopäätöksen kumoaminen aiheuttaisi lumipalloefektin, joka ensin heikentäisi kuluttajan asemaa, sitten koko lajiketestausjärjestelmältä putoaisi pohja ja ”haitalliset käytännöt” leviäisivät myös ammattiviljelyyn, mikä puolestaan vaarantaisi koko siemenmarkkinoiden toimivuuden ja sitä kautta maa- ja puutarhataloustuotannon tuottavuuden. Myös kasvinterveystilanteeseen kohdistuisi huolestuttavia uhkia.
On tavallaan imartelevaa, että Ruokavirasto näkee Siementarhan toiminnan niin merkittävänä, että se uhkaa suorastaan Suomen siemenmarkkinoiden toimivuutta sekä maa- ja puutarhatalouden tuottavuutta. Itse olen nähnyt Siementarhan toiminnan merkityksen paljon vaatimattomampana ottaen huomioon, että Siementarhan verkkokaupassa on myyty alle 10 kg siemeniä vuodessa, ja tästäkin vain osa koostuu niistä lajikkeista, joiden markkinointi on Ruokaviraston tulkinnan mukaan ollut lainvastaista. Suoraan sanoen Ruokaviraston pelkoja on vaikea ottaa vakavasti.
Kuluttajansuojaan Siementarhan ”lainvastaisella” toiminnalla ei ole vaikutusta. Kuluttajia suojaa huonojen siementen varalta joka tapauksessa kuluttajansuojalaki ja tuotevastuulaki. Omilla kasvoillaan ja omalla nimellään itse tuotettuja siemeniä myyvän yksinyrittäjän näkökulmasta huonojen siementen myyminen ei myöskään kuulosta kovin kestävältä liikeidealta. Siementarhan neljä myyntikautta jatkuneen siemenmyynnin aikana kukaan ei ole vielä vaatinut rahojaan takaisin ja negatiivinen palaute on laskettavissa yhden käden sormilla.
Ruokaviraston pelko kuluttajien aseman heikkenemisestä kuvastaa vanhakantaista holhousmentaliteettia, jonka mukaan viisaan viranomaisen tehtävä on suojella tyhmiä kuluttajia sellaisilta täysin vaarattomilta tuotteilta, jotka ovat mahdollisesti huonolaatuisia, jos viranomainen ei valvo niiden tuotantoa eikä testaa niitä. Terveessä markkinataloudessa huonot tuotteet häviävät markkinoilta omia aikojaan. Silloin, kun tuotteet voivat aiheuttaa vaaraa esim. terveydelle tai ympäristölle (kuten elintarvikkeet, lääkkeet, kemikaalit), valvonnan pitääkin olla tiukkaa, mutta silloin kun pahin seuraus huonolaatuisista tuotteista on harmitus, tiukan byrokratian positiiviseksi yhteiskuntavaikutukseksi jää byrokraattien työllistäminen.
”Haitallisten käytäntöjen” leviämisellä ammattiviljelijöiden keskuuteen Ruokavirasto ilmeisesti tarkoittaa sitä, että ammattiviljelijöille alettaisiin myydä ja he alkaisivat ostaa vihanneskasvien ”koristelajikkeiden” siemeniä vihannesten tuotantoon. Tällainen pelko on täysin järjetön. Kotipuutarhureilla on varaa villeihin kokeiluihin, mutta miksi ammattiviljelijät ostaisivat mieluummin siemeniä, joiden laatua ei valvota? Monikansalliset suuryritykset, joiden jalostamia lajikkeita ja joiden tuottamia siemeniä ammattiviljelijät lähes yksinomaan käyttävät, taas ajattelevat epäilemättä Ruokaviraston tavoin, että kaikki siemenmarkkinan reuna-alueella tapahtuva ”epämääräinen” toiminta on häiritsevää ja siemenmarkkinan rajoja pitäisi ”yleisen edun nimissä” ennemminkin vahvistaa kuin heikentää. Maailman siemenmarkkinoita hallitsevilla suuryrityksillä ei ole mitään syytä romuttaa järjestelmää, joka on luotu hyvin pitkälle heidän omien tarpeidensa ja toiveidensa mukaisesti. Ammattiviljelijöille vihannesten siemeniä myyvät suomalaiset yritykset eivät puolestaan kärsi siementuotantoon liittyvästä erikoisen tiukasta suomalaisesta byrokratiasta, koska siemenet on jo hyväksytty jossakin toisessa EU-maassa.
Myös kasvinterveysuhkiin viittaaminen tuntuu omituiselta, koska kasvinterveydestä vastaava viranomainen (Ruokaviraston kasvinterveysyksikkö) ei ole nähnyt Siementarhan toimintaa ongelmallisena. Joulukuussa 2019 ilmoitin Siementarhan kasvinterveysrekisteriin koristekasvien siementuottajana. Ilmoituksen jälkeen rekisterin edustaja kysyi puhelimitse lisätietoja Siementarhan toiminnasta. Seuraavan kerran sain yhteydenoton kasvinterveysrekisteristä vuoden 2021 syksyllä, jolloin sieltä pyydettiin antamaan tarkempi selvitys Siementarhan toiminnasta sen arvioimiseksi, millaista valvontaa toiminta vaatii. Selvityksen annettuani sain vastauksen, että Siementarhan toiminta ei vaadi kasvinterveysrekisteriin kuulumista, koska ”Kuluttajille myytävät koristekasvien siemenet – – eivät kuulu siemenkauppalain mutta eivät myöskään taimiaineistolain piiriin, joten niiden tuotantoa tai pakkaamista ei valvota, eikä toimijan tarvitse rekisteröityä.”
Tulevaisuus
Siementarha aikoo keskittyä jatkossa ennen kaikkea puuvartisten pähkinä- ja hedelmäkasvien koeviljelyyn. Tarkoitus on kokeilla monipuolisesti Suomessa toistaiseksi hyvin vähän kasvatettujen puuvartisten ravintokasvien menestymistä ja viljelytekniikkaa. Tärkeimpänä lajina tulee olemaan saksanpähkinä (Juglans regia). Lisäksi istutetaan pienempiä määriä mm. hikkoreita (Carya spp.), kastanjoita (Castanea spp.), manteleita (Prunus spp.), mulpereita (Morus spp.) ja papavia (Asimina triloba). Jos koeviljely onnistuu, saattaa myyntiin tulla joidenkin vuosien kuluttua ruohovartisen kasvien siementen sijaan puuvartisten kasvien siemeniä. Siihen on kuitenkin vielä pitkä ja mutkainen matka. Matkan vaiheita on tarkoitus selostaa myös somessa, näillä näkymin lähinnä Siementarhan Instagram-tilillä.
Kiitos asiakkaille!
Kiitän lämpimästi kaikkia asiakkaita, ja vielä erityisesti niitä, joilta olen saanut palautetta! Palaute on ollut lähes pelkästään positiivista ja kannustavaa ja se on antanut paljon iloa ja motivaatiota työhön. Siementarhan kuusi ensimmäistä vuotta ovat olleet kannattavuuteen ja byrokratiaan liittyvistä haasteista huolimatta hyvin antoisia ja opettavaisia ja ilman asiakkaita toiminta ei olisi ollut mahdollista ollenkaan.
Tuukka Häkkinen
puutarhuri, Siementarhan yrittäjä